Espoon hiippakunnan tuomiokapituli
- tukee ja ohjaa seurakuntaelämää
- edistää kirkon tehtävää ja toimintaedellytyksiä hiippakunnan alueella
Toiminnan tavoitteena on, että
- Espoon hiippakunnan seurakunnissa tuomiokapitulia pidetään merkittävänä seurakuntaelämää ja sen kehittämistä tukevana ja ohjaavana yhteistyökumppanina
- Hiippakunnan alueen asukkaat tuntevat piispan ja kokevat hänet merkittäväksi arvovaikuttajaksi ja hengelliseksi johtajaksi
Toiminnan keskeisiä kumppaneita ovat
- hiippakunnat, seurakunnat, erityisesti niiden työntekijät ja luottamushenkilöt
Toiminnan perustana ovat kristillinen usko, toivo ja rakkaus. Niihin ankkuroituneena tuomiokapituli rakentaa välittämisen toimintakulttuuria, jossa keskeisiä toimintaperiaatteita ovat
- rukous
- oikeudenmukaisuus
- avoimuus
- kumppanuus
Toiminnan resurssien osalta tärkeää on
- henkilöstön osaamisesta, osallistumisesta ja jaksamisesta huolehtiminen
Toiminnan tavoitteen saavuttamisen ja välittämisen toimintakulttuurin rakentumisen kannalta keskeisiä toimintoja ovat
- vuorovaikutus ja vaikuttaminen erilaisissa verkostoissa ja medioissa
- laadukas, oikeaaikainen ja tarpeeseen vastaava hiippakunnallinen koulutustoiminta
- hyvän työyhteyden tukeminen seurakunnissa siten, että tuomiokapitulissa noudatetaan hyvää hallintotapaa ja tuotetaan monipuolisia ja asiantuntevia tuki- ja palvelutarjontaa