Tulostettava versio

 

Vuoden 2011 Yhteisvastuukeräyksen tuotto

 

Yhteisvastuu keräsi reilut 4,38 miljoonaa euroa yksinäisille nuorille Suomessa ja Mosambikissa

Suomessa Yhteisvastuukeräyksen tuotolla kehitetään uusia tapoja tuoda yksinäisyydestä kärsivät nuoret entistä varhaisemmin avun piiriin. Keräyksen varoilla toteutetaan esimerkiksi uudenlaista tukioppilastoimintaa, järjestetään nuorten vertaistukiryhmiä sekä rekrytoidaan, koulutetaan ja välitetään ystäviä Punaisen Ristin turvatalojen yksinäisille asukkaille.

Mosambikissa yhteisvastuuvaroin koulutetut tukihenkilöt etsivät eniten tukea tarvitsevia perheitä ja orpolapsia Xikhelenin slummissa Maputossa ja tukevat heitä eri tavoin arjen asioissa.

Keräyksen tuotto jaetaan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyön ja katastrofiavun (60%), Mannerheimin Lastensuojeluliiton,  Suomen Mielenterveysseuran ja Suomen Punaisen Ristin (20%), Kirkon diakoniarahaston ja hiippakuntien (10%) sekä seurakuntien diakoniatyön (10%) kesken.

Espoon hiippakunta

Espoon hiippakunnan keräystuotto oli 394 583,23 euroa. Kaikki espoolaiset seurakunnat ovat tehneet merkittävää työtä tuloksen aikaansaamiseksi. Koko maan suurten seurakuntien (yli 20 000 jäsentä) viidentoista parhaan tuloksen keränneiden joukossa oli kuusi seurakuntaa Espoon hiippakunnasta.

 
Klikkaa kuva suuremmaksi

Piispa Heikka oli yhteisvastuu-
keräyksen valtakunnallinen esimies vuonna 2005.

Klikkaa kuva suuremmaksi

Hiippakunnassamme on Yhteisvastuulla keräysisäntä. Keräysisäntänä toimi vuonna 2009 rovasti Kauko Puranen Espoosta. Kuvassa hän on yhdessä työministeri Tarja Cronbergin kanssa keräämässä lahjoituksia ostoskeskus Sellossa.

 

Edelliset hiippakunnan keräysisännät ovat rovastit Seppo Väätäinen Keravalta ja Tapio Turunen Hyvinkäältä.

Ylempi kuva: Yrjö Saarinen

Alempi kuva: Petri Lehtisalo