Tulostettava versio

Teologian opiskelijoiden mentorointi

Taustaa

Nykyisin moni teologian opiskelija ei tarkalleen tiedä, millaista papin työ käytännössä on. Espoon hiippakunnassa on ollut käytössä opiskelijamentorointi, jota edelleen kehitetään ja jossa pastori opastaa opiskelijaa tulevaan työhön: papin virkaan ja pappisvirkaan.
 

Mentorointi avaa papin työtä

Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on haluttu lisätä työelämään ohjaamista ja mentorointi on yksi mahdollisuus. Vuosittain noin 30 teologian oppilaalla on mahdollisuus tutustua seurakunnan ja erityisesti papin työhön. Mentoroinnin idea on lähtenyt liikkeelle niin kokonaiskirkon, hiippakunnan kuin opiskelijoiden tarpeesta. Erityisesti nuorella, jolla ei ole aiempaa seurakunta- eikä herätysliiketaustaa, voi olla papin työstä hatara kuva. Odotukset työstä voivat olla kovin erilaiset kuin todellisuus on. Kaikki teologian opiskelijat eivät myöskään halua työllistyä papiksi. Mentorointi antaa mahdollisuuden pohtia, syventyä, tutustua ja keskittyä sekä pappisviran kysymyksiin, papin viran hoitoon että työhön seurakunnassa.
 

Mestari ja kisälli

Jokaiselle mentorointia toivovalle opiskelijalle pyritään löytämään ohjaajaksi ammattitaitoinen ja kokenut seurakuntatyössä toimiva pappi. Mentorointitapaamisissa tai yhteydenpitohetkissä voidaan käsitellä hengellisiä kysymyksiä, papin identiteettiä, seurakuntaa työpaikkana jne. Keskustelujen lisäksi on hyvä tutustua papin käytännön työhön, kuten eri toimituksiin, messuihin, kouluyhteistyöhön ja muuhun viikko-ohjelmaan.
 
Mentorointiin ei ole olemassa yhtä mallia tai kaavaa, vaan ohjaus toimii ja tapahtuu opiskelijan toiveiden mukaisesti. Tapaamisia voi olla ennalta sovitusti esimerkiksi kerran kuussa ja niiden kesto voi vaihdella suuresti sopimuksen ja tarpeen mukaan - tunnista päivään. Yhteydenpito voi tapahtua myös sähköpostitse tai puhelimitse. Mentoroinnista ei tehdä arviota tai raporttia hiippakunnalle eikä tiedekunnalle. Tärkeää on se, että opiskelija on etukäteen pohtinut, mistä hän haluaa keskustella ja mitä hän haluaa oppia lisää. Tämän jälkeen tulee ensimmäisellä tapaamiskerralla sopia, miten edetään yhdessä. Nykyisin seurakuntaharjoittelu kestää kuukauden ja tuona aikana ei ehditä perehtyä kaikkiin papin työtä koskeviin kysymyksiin. Siksi oli hyvä, että mentorointi kestäisi vuoden ajan. Riittävän pitkä ajanjakso mahdollistaa syvemmän ja laajemman oppimisprosessin, hengellisten asioiden käsittelyn, ammatillisen kasvun ja papin identiteetin pohtimisen. Mentoripapin ja opiskelijan yhteistyön on sanottu muistuttavan mestarin ja kisällin suhdetta. Mentorointi tarjoaa oppimiskokemuksen ja –matkan sekä kisällille että mestarille.
Mentoroinnista ei makseta palkkaa tai palkkiota.

 

Espoon hiippakunnan opiskelijamentoreita:

 

NimiSeurakunta
Harhanen MirjaLohja
Kallio ErikaTapiola
Koskela KirsiLeppävaara
Kunnamo AriTuomiokirkko
Lakomaa Anna-MaijaLohja
Lehti JukkaEspoonlahti
Leinonen MimosaTapiola
Muurimäki KirsiTuomiokirkko
Närhi PaulaKirkkonummi
Saarelainen SuviEspoonlahti
Stjernvall-Kiviniemi NinaKirkkonummi
Suni HannuKirkkonummi
Tirranen MarkusKerava

 

Henkilön sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@evl.fi