Tulostettava versio

Piispanhiippa, mitra, on päähine, jota piispa kantaa liturgisen asun kanssa. Tämän kaksihuippuisen päähineen historia juontaa ainakin kristillisen kirkon itäisen haaran varhaiseen aikaan. Päähineen historia vie kuitenkin vielä tätäkin kauemmas. Samankaltaista päähinettä kantoivat nimittäin Persian ja Assyrian kuninkaat kauan ennen kristinuskoa. Kristillisen kirkon yleiseksi piispan vaatetukseksi mitra tuli 1100-luvun vaiheilla. Mitran kaksihuippuinen muoto kehittyi vähitellen samalla kun päähinettä koristeltiin rikkaasti. Päähineen kaksi huippua kuvaavat Vanhaa ja Uutta testamenttia, joita piispa virassaan pitää esillä ja selittää.

Hiippa

Hiippaan on kiinnitetty ristikoru, jonka keskellä Beryllikide. Kivi kuvaa Mariasta maailmaan syntynyttä jumalallisen valon liekkiä eli Kristusta.

Arkkipiispa Jukka Paarma vihki piispa Heikan virkaansa 6.1.2004.