VAPAAEHTOISUUS EDELLYTTÄÄ TYÖTEKIJÄLTÄ TYÖKULTTUURIN MUUTOSTA

Yksi luterilaisen kirkon tämän hetkisistä trendeistä on vapaaehtoisuus. Vapaaehtoisia seurakuntalaisia kutsutaan seurakuntaan toimimaan erilaisissa vapaaehtoistehtävissä. Tämä on hyvä asia.

Ongelmaksi on kuitenkin kehkeytymässä meidän työntekijöiden asenne vapaaehtoisia kohtaan. Me työntekijät oletamme, että vapaaehtoinen hoitaa tehtävänsä ripeästi turhia pulisematta kuin toinen työntekijä. Se on virhe.

Vapaaehtoinen seurakuntalainen ei ole vuosien ammatillista koulutusta käynyt seurakunnan työntekijä. Sen sijaan hänellä voi olla mittava ura aivan muulta elämän tai työn saralta. Tämän vuoksi hänellä voi olla todella paljon annettavaa seurakunnalle. Sen lisäksi että hän on yleensä erittäin motivoitunut tulemaan kirkon toimintaan, kun hän on ilmoittautunut ja jopa löytänyt tiensä seurakunnan vapaaehtoistoimintaan.

Tehdessämme yhteistyötä vapaaehtoisten kanssa, on syytä huomioida kolme K:ta: koulutus, kannustus ja kiitos.

Tehtävään perehdyttäminen eli koulutus on vapaaehtoisen kannalta hänen perusoikeutensa ja meidän kannalta tehtävän onnistumiseksi välttämätöntä. Vapaaehtoiselta ei voi olettaa mitään ennakkotietoja tai -taitoja. Se mikä meille työntekijöille on itsestään selvyys, voi vapaaehtoiselle olla ensimmäinen kerta, kun hän tekee jotakin. Huolellinen ohjaus tehtävään jopa kirjallisine ohjeineen antaa vapaaehtoiselle itseluottamusta.

Toiseksi tarvitaan kannustusta. Vapaaehtoinen ei tee vapaaehtoistehtäväänsä työkseen. Hän saattaa olla epävarma, ujo tai arka tehtävän suhteen. Siksi työntekijän on rohkaistava vapaaehtoista. Tärkeää on myös se, että työntekijä rehellisesti ja rakentavasti kertoo, mikä meni hyvin ja minkä voi tehdä toisin.

Kolmanneksi vapaaehtoista kiitetään. Aina. Sillä vapaaehtoinen antaa vapaaehtoisesti meille omasta ajastaan osan. Se on upeaa. Se on ihme. Siksi hän on kiitoksensa ansainnut. Sitä paitsi hän saattaa

vieläpä tulla uudestaan. Ja me tarvitsemme häntä enenevässä määrin.

Sillä uskallan väittää, että seurakunnan työ on hauskempaa yhteistoiminnassa vapaaehtoisen kanssa kuin yksin puurtaen. Ensinnäkin ottamalla vapaaehtoisia eri työtilanteisiin, tutustuu samalla seurakuntalaisiin ja saa tietää, mitä seurakuntalaiset ajattelevat. Silloin saattaa saada palautetta siitä, mihin kirkon työtä voisi kehittää. Siitä on apua työtä suunniteltaessa.

Nimittäin vapaaehtoisten kanssa toimiessa ei kasva vain vapaaehtoinen vaan myös työntekijä. Ja se on meille työntekijöille ”tuhannen euron paikka”. Haluammeko kukoistavan seurakuntaelämän vai jäädä ”vapaaehtoinen on rasite”-ajatteluun?

pastori Kirsi Muurimäki

Espoon tuomiokirkkoseurakunnan vapaaehtoistoiminnan koordinaattori