Espoon hiippakuntatiedote 15/2010 (30.9.2010)
Espoon hiippakunnan hiippakuntavaltuusto
Espoon hiippakunnan hiippakuntavaltuuston kokous on pidetty keskiviikkona 30.9.2010 Kauniaisten kirkolla.
Hiippakuntavaltuusto päätti perustaa IV hiippakuntasihteerin viran 1.11.2010 lukien. IV hiippakuntasihteeri toimii piispan teologisena ja hallinnollisena avustajana.
Hiippakuntavaltuusto keskusteli hiippakuntavaltuutettujen Sini Hulmin ja Anna-Kaisa Tuomen kirkolliskokoukselle tekemästä aloitteesta, joka koskee uusien virsien liitteen saamista virsikirjaan. Todettiin, että kirkolliskokouksessa on jo vireillä aloitetta vastaava hanke. Sen vuoksi hiippakuntavaltuusto ei lähettänyt aloitetta kirkolliskokoukselle.
Sini Hulmin ja Anna-Kaisa Tuomen aloite kirkkojärjestyksen 2 luvun 5 §:n säännöksen muuttamisesta päätettiin lähettää kirkkohallitukselle otettavaksi huomioon kirkkolainsäädännön kokonaisuudistuksessa. Aloite koskee jumalanpalveluksessa käytettäviä lauluja ja messusävelmiä.
Edellä mainitut hiippakuntakokouksen jäsenet olivat tehneet aloitteen synnintunnustus- ja synninpäästövaihtoehtojen lisäämistä ja olemassa olevien ajanmukaistamiseksi jumalanpalvelusten kirjaan. Aloite päätettiin lähettää kirkolliskokoukselle.